keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Pumpulihattara


Tämä pumpulimainen hattara on ollut pitkään tekeillä ja nyt jo jonkin aikaa valmiina, mutta napit ovat odotelleet kaupassa hakijaansa. Vihdoin viime viikolla sain sitten sen verran aikaiseksi, että sain napit hankittua ja jopa ommeltuakin! Tämä pimeä vuodenaika ei paljon houkuttele kuvaamaan, enkä tälläkään kertaa onnistunut saamaan yhtään onnistunutta otosta, mutta tässä tämän kertainen yritys




Malli: Pumpulihattara, omaa säätöä
Lanka: Drops Alpaca
Menekki: 253g
Puikot: 4,5mm Knit Pro pyöröt

Tällä kertaa toteutus lähti liikkeelle ihastuttuani Citron-huiviin ja samaan tapaan tehdystä Dropsin jakusta, jossa on poimuja. Mutta eihän tämä samanlainen ole toteutukseltaan, ei lähellekkään, vaan säätämään taas piti päästä. Tapojeni mukaan olen tehnyt tämän tietenkin ylhäältä alas. Vähän laskeskelin aloitussilmukoita ja puikot vaan suihkimaan. Enkä ole tehnyt tätä kaksinkertaisella langallakaan, kuten alkuperäisessä ohjeessa oli opastettu. Minusta kaksinkertaisella langalla kutominen on tyhmää, jos kerran paksumman neuleen haluaa, miksei sitten hommaa paksumpaa lankaa. Kaiken lisäksi tein tämän helmaan vähän kuviota, koskapa pelkän sileän neulominen on mielestäni puuduttavaa, joten aika paljon säätöähän tämän kanssa oli, mutta menee jo varmaan selityksen puolelle ...

Mukavahan tämä on päällä ja varmasti pääsee käyttöön, jahka saan hankittua valkoisen pooloneuleen alle, joka sekin tosin saattaa kestää, mutta tämä on aikalailla ajaton neule, joten jos ei tänä talvena pitoon pääse, niin ensi vuonna sitten ...


Tämän syksyn projektistani sen verran, että olen ihan täpinöissäni sen kanssa ja voi pojat, että se on upea juttu! Siitä kerronkin Teille rakkaat lukijani lisää ensi viikolla, mutta sen verran valaisen, että käsitöihin se tietty liittyy ...

Mukavaa joulunodotusta kaikille lukijoilleni!

2 kommenttia:

  1. Hattarasi sopii kivasti talveen! Nyt rupeaa kyllä kovasti kiinnostamaan, että mikä se sinun uutisesi on!!!

    VastaaPoista